Team Ahman keskusteluja oppimiskäsityksistä
Kooste keskusteluista, jotka käytiin ammattikorkeakoulussa, ravintolakoulussa ja ammattikoulussa oppimiskäsityksistä Opettajana ammattikorkeakoulussa oleva kertoo taustatietoa ammattikorkeakoulun toiminnasta ja visioista:
”Tutkivalla ja kehittävällä oppimisella tarkoitetaan yhteisöllistä ja työelämään suuntautunutta ja uudistavaa toimintatapaa oppimistilanteissa.”
Opetus- ja opiskelumenetelmät edelleen yllättävän vahvasti sekä lasten että aikuisten koulutuksessa siihen käsitykseen, että oppiminen on valmiin tiedon vastaanottamista ja omaksumista.Opiskelijoiden tulisi jo opiskeluaikanaan saada tuntumaa ja aitoja kokemuksia siitä, miten oppiminen ja tiedon tuottaminen tapahtuvat kehittyneissä asiantuntijakulttuureissa. Mallin on tarkoitus antaa opettajille ja oppilaille tukea uudenlaisen oppimisen harjoitteluun modernia verkkoteknologiaa hyödyntäen.
Valmiin tiedon vastaanottamisen sijasta opiskelijoita ohjataan itse tuottamaan ja kehittelemään tietoa. Opiskelijaryhmät ja kurssit toimivat ikään kuin tiedeyhteisö. Oppiminen nähdään samanlaiseksi konstruktiiviseksi toiminnaksi kuin uuden tiedon tuottaminen tutkimuksen avulla. Tiedon rakentamiselle on ominaista mm. tiedon jakaminen ja ryhmän toisten jäsenten tukeminen.
Oppiminen on tutkimista – Tutkiminen on oppimista
Tutkivan oppimisen vaiheet suomeksi
1. kontekstin luominen
2. ongelmien asettaminen
3. oppilaiden työskentelyteorioiden luominen
4. kriittinen arviointi
5. uuden syventävän tiedon hankkiminen
6. tarkentuvien kysymysten kehitteleminen
7. asteittain tarkentuvien teorioiden luominen
8. prosessin jakaminen
9. tulosten julkistaminen
AMK:n pedagogisesta strategiasta:
”Opettajan tehtävä on toimia opiskelutoiminnan suunnittelijana, mahdollistajana, ohjaajana, motivoijana ja kanssaoppijana sekä tarpeen mukaan asiantuntijakonsulttina. Opettajat tekevät yhteistyötä oppimisen ohjaajina sekä opiskelijoiden, työelämän ja muiden sidosryhmien kanssa. Opettaja ottaa huomioon opiskelijoiden oppimistyylit ja lähtötasot. Opettajan ja opiskelijan ammatti-identiteetit rakentuvat oppivan yhteisön sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.”
”Opetuksen, oppimisen ja opetussuunnitelmien arviointi on luonteeltaan kehittävää arviointia, jonka tuloksia käytetään aktiivisesti uudenlaisten lähestymistapojen kehittämiseen. Arvioinnissa yhdistetään itse-, vertais-, ohjaajan ja työelämän arviointeja.”
Arvioinnista
Oppimista mitataan siis mahdollisimmat aitojen työtoimintojen suorittamisen avulla.Ei muistamista ja toistamista edellyttävissä kokeissa.Työ on tehtävä niin hyvin, että tulos kelpaa. Jos kelvollista tulosta ei synny, on tulos hylätty (0).
Jos opiskelija on suoriutunut toiminnasta, mutta tarvinnut tähän jatkuvaa patistusta, ohjeita ja opastusta on arviointi tyydyttävä (1).
Jos kelvollinen tulos on syntynyt itsenäisesti, muiden kanssa yhteistyössä ja kysellen, ideoiden ja neuvoen on arviointi kiitettävä (5).
Hyvä ammattilaisen normaali suoritus ilman loistokkuutta on hyvä(3).
Koulutuksen tasosta, opiskeluvaiheesta ja ammattialasta riippuu se, mikä on kelvollinen työtoiminnan tulos.
Ammattikorkeakoulussa pidetty keskustelu:
Pidin alustuksen koulutusohjelmaryhmäni kokouksessa tutkivasta oppimisesta. Kerroin että valitsin aiheen mm. siksi että oppilaitoksemme pedagogisessa strategiassa on seuraava lause, joka ei oikein ole avautunut minulle käytännössä:
” Opetuksesta suurin osa on tutkivaa ja kehittävää oppimista.”
Tutkivan oppimisen esittelyn sijaan kerroin omista ”kipupisteistäni” – siitä miten minusta menetelmä on mielenkiintoinen ja täysin uskon siihen, ettei opettaja voi 90 minuutin luennolla tietoa siirtää omasta päästään opiskelijan päähän puhumalla, mutta että tuoreena opettajana en kyllä uskalla suin päin ryhtyä kokeilemaan kurssin pitämistä tutkivan oppimisen mallilla vaikka se kuinka olisi pedagogisen strategiamme mukaista. Oli huojentavaa kuulla, että ei siihen kokeiluun noin vain uskalla rynnätä kokeneemmatkaan kollegat. Ja että ne asiat mitkä itse koen erityisen ongelmallisiksi: miten menetelmää käyttää perusteiden opettamisessa varsinkin kun kurssin tuntimäärä on pieni – kumpusivat keskustelussa esille vaikka en niitä suoraan esittänyt. Keskustelimme myös arvioinnista. Minun lisäkseni muutkin ihmettelivät prosessin arviointia lopputuloksen sijasta. Kyllä se voi sujua, jos ryhmä on pieni ja kurssi opintopisteiltään laaja, mutta tosiasia on, että meillä on paljon 40 opiskelijan ryhmiä, joissa opiskelijoita nähdään 2 h/viikko lukukauden ajan. Niissä ei opettaja välttämättä opi edes yhdistämään kasvoja ja nimeä kurssin aikana. Miten sellaisella kurssilla oikeudenmukaisen arvosanan antamiseen uskaltaa jo ihan oppilaan oikeusturvan kannalta käyttää mitään muuta arviointitapaa kuin kirjallista tuotosta, oli se sitten tentti tai oppimistehtävä? Keskustelimme myös siitä, että vaikka meillä on monta tapaa opettaa, jotkut kaukanakin Hakkarainen, Lonka & Lipponen tutkivasta oppimisesta (joka ei tietenkään ole ainut tapa toteuttaa tutkivaa ja kehittävää opetusta), on harjoitus- ja oppimistehtävien tarkoitus olla tutkivan työtavan elementti kaikilla kursseilla.
Ammattikoulussa opettajana toimiva kertoo keskustelustaan työpaikalla:
Miten ja missä yhteyksissä/tilanteissa oppimisesta työpaikallanne puhutaan?
• Me puhutaan asioista oikeastaan missä vaan. käytävillä ja palavereissa.
Miten oppimista suunnitellaan?
• Osaamistarve ja puutteet tulee työsaleista ja oppitunnilla tapahtuvasta toiminnasta. Koulutustarve syntyy opintosuunnitelmasta joka johtaa juurensa työelämään.
• Oppimista suunnitellaan yhdessä palavereissa ja pienryhmissä kahvihuoneessa.
Millaisia oppimiskäytäntöjä teillä on?
• Sosiokulttuurinen näkökulma oli kasvatustieteen tenttikirjoista tähän mennessä hämmentävin ja voi olla, että siitä ei saada paljon irti käytännössä autoalastamme. Uskon sen tuovan alan alati kehittyvälle ympäristölle parhaan mahdollisen opetus ympäristön. Koska kukaan ei voi tietää autoalasta kaikkea ja eilisen tiedot ovat tänään historiaa, niin sosiologinen oppimiskäytäntö sopii parhaiten.
• Vanhan behaviorismin tavoin opetamme asioita, jotka eivät elä muutoksen alla. esim. liikenne- ja fysiikan laki. Hoiks tilanteissa keskitymme kognitivismin avulla kuvailemaan ajattelua, sisäistä maailmaa, ja keskitymme itse asiassa yksilön sijasta yksilön ja ympäristön vuorovaikutukseen.
• Eli meillä on otettu useammasta ajattelutyylistä opetusmalleja ja siirretty ne tarpeen mukaanasiayhteyteen.
Millaisia käsitteellisiä työkaluja käytätte?
• Käsitteelliset työkalut ovat hyvinkin tilanne riippuvaisia. Niihin ei ole yhtä oikeaa ratkaisua.
Opettajana ravintolakoulussa toimiva opettaja kertoo keskustelustaan työpaikalla:
Paikalla olivat minun lisäksi pomoni ja kolme työkaveriani, siis kaikki meidän pisteestä. Mietimme sitä, kuinka konstruktivismi toteutuu ravintolakoulun opetuksessa.
Keskusteluissa tuli ilmi, että ravintolakoulun puolella oppimiskäsityksistä vahvimpana on vallalla behaviorismi, kun taas aikuiskoulutuksen puolella konstruktivismi toteutuu ainakin jossain määrin. Keskustelu oli hyvin antoisa ja päätimmekin, että seuraavassa AMK:n palaverissa tulemme keskustelemaan meidän koulutuksissa noudatettavista oppimiskäsityksistä. Nythän sitä ei ole meidän strategiassa määritelty. Kaiken kaikkiaan näihin asioihin tulisi kiinnittää huomattavasti enemmän huomiota, eikä vain luottaa sokeasti siihen, että kouluttajat kyllä hoitavat hommansa. Oppimiskäsityksistä ei juurikaan puhuta, sillä emme ole määritelleet sitä organisaatiollemme. Tähän toivottavasti tulee pian muutos, sillä näen, että näiden asioiden määrittely on osa sisäisen laadun parantamista. Samassa keskustelussa päätettiin, että kouluttajillemme järjestetään kerran vuodessa tilaisuus, jossa näitä asioita käydään läpi. Tämä tulee tapahtumaan heti, kun oppimiskäsitys on organisaatiollemme määritelty. Se tuskin tulee olemaan yhtä ja ainutta mallia noudattava, enemmänkin ohjeellinen.
Valmistavan koulutuksen puolella kolmiomalli toteutuu jollain tasolla. Suurin haaste on ehkä opiskelijan mukaan ottaminen osaksi arviointia. Toki sitä tapahtuu oppimispäiväkirjojen, itsearvioinnin ja hopsien muodossa, mutta itse valmistavaan koulutukseen arviointi ei juurikaan ylety.
Kaiken kaikkiaan meillä oli mielenkiintoinen keskustelu ja huvittavinta on, että minä itse olen todella innostunut näistä asioista, vaikka olin alku syksystä jo lopettamassa koko opiskelun. Keskustelu toki hieman rönsyili, mutta tärkeänä pidän sitä, että näitä asioita aletaan oikeasti miettimään meilläkin.
Ajatuksia kaikista keskusteluista:
Opetus- ja opiskelumenetelmät näyttävät olevan vahvasti nuorten ja aikuisten koulutuksessa valmiin tiedon vastaanottamista ja omaksumista. Vanhan behaviorismin tavoin opetetaan asioita, jotka eivät elä muutoksen alla. Ammattikorkeakouluissa on paljon opetettavaa pienien tuntimäärien puitteissa, kursseista tulisi antaa arvostelu, joka on todella vaikeaa, jos arvostelu annetaankin prosessista lopputuloksen sijasta. Ravintolakoulussa taas oppilaan oma arvionti on vaikeaa ottaa mukaan prosessin arvioinnissa.
Opettajakoulutus kuitenkin tuntuu antavan lisäpontta kokeilla uusia menetelmiä ja tarkistamaan omia koulutustapojaan. Opettajilla on selvät näkemykset minkälaista opetusta tulisi tuottaa: “Opiskelijoiden tulisi kuitenkin jo opiskeluaikanaan saada tuntumaa ja aitoja kokemuksia siitä, miten oppiminen ja tiedon tuottaminen tapahtuvat kehittyneissä asiantuntijakulttuureissa. Mallin on tarkoitus antaa opettajille ja oppilaille tukea uudenlaisen oppimisen harjoitteluun modernia verkkoteknologiaa hyödyntäen. Valmiin tiedon vastaanottamisen sijasta opiskelijoita ohjataan itse tuottamaan ja kehittelemään tietoa. Opiskelijaryhmät ja kurssit toimivat ikään kuin tiedeyhteisö. Oppiminen nähdään samanlaiseksi konstruktiiviseksi toiminnaksi kuin uuden tiedon tuottaminen tutkimuksen avulla. Tiedon rakentamiselle on ominaista mm. tiedon jakaminen ja ryhmän toisten jäsenten tukeminen. ”
Tunturin yhteenveto oppimistehtävästä B
Meidän organisaatiossamme opetussuunnitelmat perustavat aika pitkälle ennalta määriteltyihin ohjeisiin. Perustutkintojen opetusohjeet määrittelee opetushallitus. Ammattiopistomme osastonjohtajat laativat opetushallituksen perusohjeita soveltaen eri linjojen opetussuunnitelmat. Kuljetusalalla opetussuunnitelmat hyväksytetään ajoneuvohallintokeskuksella, jolloin lakisääteisten teoriatuntien ja ajotuntien määrät perustuvat tieliikennelakiin. Kuljetusalan opetussuunnitelmiin kuuluvat myös ensiaputunnit. Ammattiaineisiin sisältyy ajoneuvo-, metsätraktori, maansiirtokone- ja kuljetustekniikkaa. Yleissivistäviin opetustunteihin sisältyy äidinkieltä, englantia, matematiikkaa, markkinointia, yhteiskuntaoppia, kustannuslaskentaa ja asiakaspalvelua. Meidän opettajien osuus opetussuunnitelmien laatimisessa jää aika vähäiseksi, ainoastaan voidaan esittää joitakin ajankohtaisia asioita opetettavaksi sekä vaikuttaa opetusmenetelmiin. Tietenkin opetuksessa on otettava huomioon laissa tapahtuvat muutokset ja korjattava opetusaineistoihin. Mielestämme opetussuunnitelmien sisältö palvelee hyvin käytäntöä, koska kaikkiin opettaviin linjoihin liittyy työharjoittelua.
Koulutuksen alussa, oppilaiden tullessa oppilaiksi heillä on diagnostinen koe, jolla mitataan oppilaiden lähtötasoa. Koulutuksen aikana oppilaille tehdään eri aineissa tietoa mittaavia kokeita. Kokeiden laatiminen on opettajien tehtävä. Kokeissa kysytään aineeseen liittyviä keskeisiä asioita. Mietimme ryhmän kanssa, voitaisiinko kokeista luopua, mutta tulimme siihen tulokseen, että ei. Perustelimme päätöstämme sillä, että oppilaille on annettava arvosana teoria-aineista. Mielestämme arvosana olisi kuitenkin kokeen tulos, joka ei ole sidottu keskiarvoon (gaussin käyrään).
Oppimistehtäviin kuuluvat erilaiset työsuoritukset (maarakennus-, metsäkonekoulutus- ja kuljetusala). Oppimistehtäviin voidaan lukea kuuluvaksi myös ammattitutkintojen- ja perustutkintojen näytöt. Oppimistehtävissä arviointia suoritetaan koko koulutuksen ajan. Tässä ryhmämme mielestä ei ole ongelmia, koska opettajat valvovat työsuorituksia lähes koko ajan.
Kuten edellä mainittiin, niin opetussuunnitelmiin on vaikea vaikuttaa. Mielestämme teoriaopetus on kuljetusosastolla aika pitkälle niin sanottua behavioristista opetustapaa. Tämä johtuu pitkälle siitä, että aikuiskoulutuspuolella koulutusaika on aika lyhyt ja määrätyt asiat on siirrettävä lyhyessä ajassa oppilaille. Lisäksi ihmiset, jotka tulevat kuljetuspuolelle ovat kinesteettisiä ihmisiä, jotka oppivat yleensä asiat tekemällä. Lisäksi teoriaopetuksen sisällöt ovat hyvin jäykästi laaditut ja niitä on noudatettava ajoneuvohallituksen ohjeiden mukaisesti. Opetuksen aineisto, joka ei kuulu korttikoulutukseen, on opettajien tehtävä. Tietenkin opettaja voi opettaa asiat haluamallaan tavalla, mutta ongelmaksi tulevat edellä luetellut asiat. Maarakennuspuolella ja metsäkonepuolella teoria-aineiston muokkaus ja tekeminen on opettajien tehtävä ja valmista materiaalia ei ole. Maarakennus- ja metsäkoneopetuksessa käytetään lähinnä kognitiivista opetus- / oppimismenetelmää. Ryhmämme mielestä ainakin ryhmätyöopetusta voitaisiin meilläkin käyttää teoriaopetuksessa. Ryhmätentit eivät mielestämme oikein sovi meidän koulutukseen, koska ryhmät ovat aika pieniä kuljetuspuolella 12 opiskelijaa ja maarakennuspuolella 9 – 13 opiskelijaa.
Oppimistehtävissä voidaan hyvin pitkälle noudattaa konstruktivistista opetustapaa. Kuljetusteknisissä harjoituksissa voidaan hyvin kysyä oppilaalta, että mitä tiedät tästä asiasta ja miten tämä voitaisiin tehdä (esim. polttoainepumpun ilmaus). Jos oppilas ei suoriudu tehtävästä, voidaan kysymyksillä ohjata tehtävän suoritus loppuun. Samoin ajosuorituksessa annetaan perusajo-ohjeet, mutta ajamisessa oppilas saa sitten soveltaa omaa persoonaa. Näyttötutkinnot ovat hyvin pitkälle oppilaan omia suorituksia, jossa vasta lopussa annetaan palaute suorituksesta. Näyttötutkinto on hyvin pitkälle konstruktivismia. Teemme myös kuljetus-, maarakennus- ja metsäkonepuolella oikeita työsuorituksia, joissa oppilaat tekevät myös itsenäisiä suorituksia.
Mielestämme oppilaat on hyvä valmentaa työelämää ja työharjoittelua (top – jakso on suhteellisen pitkä) varten itsenäisiin työsuorituksiin. Koska itsenäistä työsuoritusta voidaan hyvin verrata konstruktivismiin, niin työelämälähtöisyys on välttämätöntä. Käytäntö toimii organisaatiossamme hyvin, mutta teoriaopetus vaatii kehittämistä. Tämän koulutuksen kehittämishanke on juuri maarakennuskoulutuksen oppimateriaalin tekeminen, jota on tarkoitus käyttää ensivuoden maarakennuskoulutusten yhteydessä.
Työpaikkakeskustelut oppimisesta (Sirpa)
En työskentele opettajana, joten tätä aihetta täytyi vähän soveltaa. Teen kuntayhtymässämme parhaillaan tietoturvan sisäistä auditointia ja siinä yhteydessä tuli keskustelua osaamisesta, opettamisesta ja oppimisesta.
Työnantajan kannalta katsoen työntekijät on perehdytettävä tehtäviinsä. Työssä tarvitaan hyvän ammattitaidon ja asiantuntijuuden lisäksi uusia tietoja myös oman alan ulkopuolelta yhteisesti koskettavista asioista ja ilmiöistä, kuten tietoturvasta ja tietosuojasta. Ongelma on lähinnä siinä, miten saada kaikki sisäistämään asian tärkeys ja ottamaan asia niin sanotusti haltuunsa. Parhaimmaksi ratkaisuksi tähän nähtiin koulutuksen liittyminen omaan työympäristöön ja työtehtäviin. Opetuksen on lähdettävä työtekijöiden omista käytännön ongelmista. Näin koulutuksesta saadaan jotain, jonka avulla työkäytäntöjä pystytään uudistamaan ja kehittämään; työntekijä kokee opetettavan asian hyödylliseksi.
Keskustelua herätti myös se, kuinka väki saadaan koulutukseen. Aina löytyy niitä, jotka viittaavat kintaalla kaikelle organisaation sisällä järjestettävälle koulutukselle. Yksi keino tähän on ylimmän johdon sitoutuminen asiaan ja esimerkin näyttäminen.
Keskustelua käytiin myös tietotekniikkahenkilöstön omasta osaamisesta ja ammattitaidon ylläpidosta. Kehittämiskeskustelut ovat pohjana omalle ammatilliselle kehittämiselle ja oppimiselle. Tuntuu, että monikaan ei hoksaa tai ei osaa keskusteluja hyödyntää. Toisaalta kouluttautuminen ja oppiminen on jätetty liiaksi työntekijän oman kiinnostuksen varaan. Työpaikalla järjestettäviä yhteisiä koulutustilaisuuksia esimerkiksi työhön liittyvistä ajankohtaisista asioista on liian vähän.
Käydyt keskustelut oppimistehtävän kirjallisuuteen nähden pohjautuvat enimmäkseen työpaikkakoulutuksen osalta ilmeisesti kokemusoppimisen malliin (Kolb). Toisaalta sanotaan, että työssä oppiminen perustuu konstruktivistiseen oppimiskäsitykseen. Tärkeintä on kuitenkin, että oppiminen on sidoksissa ympäristöönsä. Nykyisin organisaatioiden toiminta perustuu paljolti tiimityöskentelyyn ja monialaiseen yhteistyöhön, jolloin tarvitaan yhteisöllistä oppimista. Tällöin oppimisprosessissa korostuu sosiaalinen vuorovaikutus ja keskustelu. Tämä onkin tärkeää oman asiantuntijuuden kehittämisessä, jota voidaan verrata Hakkaraisen kirjassa esitettyyn tutkiva oppiminen -malliin, jossa hän jakaa oppimisen kolmeen perusprosessiin: tiedonhankinta, osallistuminen ja tiedon luominen. Tiedonhankinnan lähtökohtana on ongelmanratkaisutaitojen kehittäminen ja osallistuminen tarkoittaa oman asiantuntijuuden jakamista ja verkostoitumista. Edellä mainitut luovat pohjan uuden oppimiselle. Tutkiva oppiminen on itse asiassa asiantuntijoiden tapa työskennellä uuden tiedon (ongelman) parissa.
Kivireen kokemuksia oppilaitoksen ja elinkeinoelämän yhteistyöstä
1. Kokemuksia oppilaitoksen ja elinkeinoelämän yhteistyöstä
1.1 Työnantajan rooli opiskelijan ohjauksessa
Alasta riippuen on opettajan ja työelämän rooli yhteistyössä ja opiskelijan ohjauksessa hyvinkin erilainen. Katsottaessa asiaa työnantajan kannalta, monelta puuttuu tieto opetusharjoittelun todellisista tavoitteista, jolloin selkeiden ohjausohjeiden puuttuminen on melko iso ongelma. Ohjeistuksen puuttuminen saattaa ajaa opiskelijan vaikkapa konehallin siivoojaksi suunnittelutehtävien sijaan. Työnantajalla on suuri houkutus käyttää hyväkseen ilmaista työvoimaa ja teettää muitakin töitä kuin opetusharjoitteluun liittyvää.
Työelämässä nykyisin vaadittava monialaisuus luo osaltaan paineita käyttää harjoittelijoita rutiininomaisiin töihin ja säästää vaativammat työt vakituisille työntekijöille. Harjoittelijan oma aktiivisuus on hyvin ratkaiseva harjoittelun tuloksellisuuden kannalta. Raha on myös hyvä houkutin eli harjoittelija tyytyy työhön, joka ei suoranaisesti liity omaan alaan, mutta siitä maksetaan oikeaa palkkaa. Palkkaus on kuitenkin paljolti alakohtainen. Mikäli työnantaja saa suoranaista taloudellista hyötyä harjoittelijan työstä, voidaan siitä maksaa palkkaakin. Esim. tietotekniikan suunnittelutehtävissä taloudellinen hyöty voi tulla vasta paljon myöhemmin tai sitä ei ehkä tule ollenkaan, jolloin palkan maksamiseen harjoittelijalle ei työnantajalla ole kovin suuria intressejä. Tieto- ja viestintätekniikassa on kuitenkin niin paljon vetovoimaa, että moni harjoittelija haluaa mieluummin tehdä työtä, jolla on hänelle itselle merkitystä, kuin että saisi palkkaa työstä. Opiskelun jälkeiseen työelämään siirryttäessä heistä tulee ns. ”koodiorjia”, jotka tekevät töitä palkalla millä hyvänsä ja siirtyvät toisen työnantajan leipiin heti, kun saavat paremman palkkatarjouksen.
Yleisesti ottaen alat, joissa taloudellinen hyöty suhteessa käytettyyn työpaikan henkilöstön ohjausresurssiin on vaikeasti mitattavissa, kuten on esim. terveysalalla, on oppilaitoksen työnantajalle maksama tuki välttämätön harjoittelijalle maksettavan palkan mahdollistamiseksi.
1.2 Oppilaitoksen harjoittelunohjaajan rooli harjoittelussa
Oppilaitosten vähenevät opetus- ja ohjausresurssit luovat tilanteen, jossa opettajalla tai harjoittelun ohjaajalla ei ole mahdollisuutta käydä työpaikalla keskustelemassa työnantajan edustajan ja opiskelijan kanssa. Tällöin mahdollisiin ongelmatilanteisiin on oppilaitoksen ohjaajien lähes mahdoton puuttua, koska opiskelija ei uskalla ottaa asiaa esille suoraan työnantajan kanssa, koska pelkää harjoittelupaikan menettämistä.
Oppilaitoksissa on ohjaajina kahden kerroksen väkeä eli vanhemmat ohjaajat ovat joskus saaneet käydä työpaikalla, mikä nuoremmille taasen on tuiki tuntematon tapahtuma. Joillekin voi olla jopa vaikeaa kohdata työnantaja-asiakasta, kun ei ole olemassa vakiintunutta toimintatapaa. Myös ohjaajan henkilökohtaiset suhteet työelämään ovat hyvin merkittävät. Ohjaajan on huomattavasti helpompi käsitellä asioita työnantajan kanssa, jos on ollut aiemmin työelämässä tai saanut tutustua eri työpaikkoihin ja niiden henkilöstöön työpaikkaohjausten kautta.
Henkilökohtaisten käyntien resurssien loputtua, on oppilaitosten keksittävä muita tapoja järjestää harjoittelun ohjausta. Verkko-oppimisympäristö ja sen mukanaan tuomat seurantamahdollisuudet ovat tulleet henkilökohtaisten käyntien tilalle. Ongelmaksi kuitenkin saattaa tulla työnantajan puolella harjoittelun ohjaukseen käytettävissä olevat olemattomat resurssit. Vaikka oppilaitos tarjoaa ”ajasta ja paikasta riippumatonta” verkkovälitteistä yhteydenpitoa oppilaitoksen, opiskelijan ja työpaikan välille, voi työpaikan henkilöstö kokea sen kuitenkin ylimääräisenä työnä.
Opettajien halukkuus siirtyä oppilaitoksista elinkeinoelämän koulutustehtäviin (Opettaja-lehti 2007/48) voi avata uuden väylän oppilaitosten ja työelämän välille. Entiset oppilaitosopettajat tietävät entiset ongelmansa ja voivat uudessa työssään yrittää tuoda uusia käytänteitä harjoittelunohjaukseen. Tulevilla henkilöstökouluttajilla on vankka pedagoginen tausta ja verkkotyökalut tuttuja. Kärrynpyörä on ikään kuin käännetty ympäri, kun ennen siirryttiin työelämästä opettamaan, niin nyt siirryttäisiin opetustehtävistä elinkeinoelämään. Tätä mallia tukee elinkeinoelämän halukkuus ulkoistaa henkilöstökoulutuksensa. Oppilaitosten opettajien ei välttämättä tarvitse vaihtaa kokonaan elinkeinoelämän puolelle, vaan he voivat oppilaitoksen kautta toimia henkilöstökouluttajina.
2. Oppilaitoksen ja elinkeinoelämän suhde työn arvostukseen
Oppilaitoksen kaikkialle ulospäin näkyvä jälki opiskelijasta on hänen tutkintoon liittyvä lopputyönsä. Opiskelijan todistus on numeroita ja kurssinimiä pullollaan, mutta ne eivät kerro työnantajalle juuri mitään.
Työelämän näkökulma opiskelijan oppimisessa tulee näkyville ainoastaan lopputyön kautta. Työnantajan edustajat tulisi saada enemmän kiinnostumaan lopputyöhön liittyvästä tekemisestä. Kehityshankkeet voitaisiin aloittaa jo hyvissä ajoin harjoittelukaudella, jolloin oppilaitoskin voisi olla tukemassa hanketta omalla tietämyksellään. Oppilaitoksen intressi yhteistyöhön elinkeinoelämän kanssa ei pääty opiskelijan valmistumiseen, mutta valitettavasti resurssit loppuvat välittömästi opiskelijan saadessa tutkintotodistuksen käteensä. Jollekin T&K hankkeelle voisi olla mahdollista yrittää luoda yhteistyötä oppilaitoksen ja elinkeinoelämän välille opiskelijan valmistumisen jälkeenkin. T&K hankkeiden ongelmana on niiden jatkuvuuden puute. Rahojen loputtua hyvätkin saavutukset hautautuvat arkistojen kätköihin. Elinkeinoelämän saaminen osittaiseksi rahoittajaksi voisi pelastaa tilanteen, jolloin oppilaitoksen hankkeelle antama tilapäinen rahoitus saisi jatkumon. Myöhemmässä vaiheessa oppilaitokseltakin voisi jälleen löytyä rahaa yhteistyökuvioiden kehittämiseen.
2.1 Oppilaitosten opetusmallit
Perinteinen opetusmalli on ollut teoriapainotteinen, mikä on usealle nuorisoasteen opiskelijalle ollut liian suuri muutos opintoihin liittyvästä mielikuvasta. Pettymys mielikuvan ja todellisuuden välillä aiheuttaa liian suuria määriä opintojen keskeyttämissä. Ammattioppilaitokset jo nimenä antavat sen kuvan että työoppimista olisi runsaammin kuin sitä onkaan. Ammattikorkeakoulut haluavat hilautua yhä lähemmäksi yliopistoa, jolloin teoria vain lisääntyy. Toisen asteen oppilaitosten ongelmana lienee imagokysymys. Miten saada nuori opiskelija uskomaan, että muutaman vuoden koulutuksen ja työssäoppimisen jälkeen pääsee paremmille palkoille kuin monen vuoden yliopistopuurtamisen jälkeen, kun ”kelvollista” tutkintonimikettäkään ei ole ollut. Vastaiskuna yo-lakille ovat tulleet ammattilakit.
Työssäoppimisen ja teorian yhteensovittaminen on hyvin haasteellista. Samoin on haastavaa vastata työelämän vaatimuksiin muuttamalla koulutusta. Toisaalta pitää kysyä, että pitääkö oppilaitoksen juosta aina elinkeinoelämän toiveiden perässä vai pitäisikö elinkeinoelämän ottaa oma vastuunsa työpaikkakoulutuksen kautta.
Roomalaisten yhteenveto oppimistehtävästä B
| Oppimiskäsitykset ovat hyvin edustettuina eri koulujen opetussuunnitelmissa. Konstruktivismi on hallitsevin näkemys yhdistettynä elinikäisen oppimisen ajatteluun. Oppilaitoksissa on hyvin vahva työelämälähtöinen ajattelutapa. Tämä ilmenee kytkemällä teoriaopetus työelämään, työssäoppimisen korostamisella sekä opinnäytetöiden kytkemisellä todellisiin työelämän ongelmiin.
Opetus on käytännönläheistä ja työelämälähtöistä. Opetusmenetelmät vaihtelevat sekä oppiaineittain että jopa oppiaineen sisällä. Vaikka behaviorismia yleisesti parjataankin, todetaan, että määrättyjen perusasioiden opettamisessa sitä ei voi ohittaa. Konstruktivismi ja ongelmaperustainen oppiminen ovat tulleet oppilaitoksiin jäädäkseen. Ryhmän keskusteluissa painotetettin lopuksi, että armoitettuja luennoitsijoita eikä kirjatietoa sovi unohtaa kaikenlaisten muotivirtausten aallokossa. Oppimisprosessit ovat muuttuneet ohjaajien ja oppijoiden yhteisiksi. Opiskelijat nähdään vastuullisina yhteistyökumppaneina. Opiskelijoiden vastuuta omasta oppimisesta korostetaan. Tavoitteena on, että opiskelijat reflektoivat omaa oppimistaan ja kasvavat oppimisprosessin aikana suorittajista itseohjautuviksi kehittäjiksi. Opetussuunnitelmia toteutetaan opetuksen suunnittelun kautta. Kokonaisuuksissa pyritään löytämään opetuksellen punainen lanka. Opetus pyritään toteuttamaan vaiheittain, edeten yksityiskohdista kokonaisuuksiin. Opetuksen suunnitteluun vaikuttavat myös ryhmäkoko, luokkatilat, resurssit ja opiskelijoiden tiedollinen lähtötaso. Arvot ja arvostukset säätelevät käytännön työtä oppilaitoksissa. Sosiaalisuus, vuorovaikutus työeämään, yhteistoiminnallisuus ja toisaalta yksilön kunnioittaminen ovat vallitsevia arvoja. Vastuullisuus ja elinikäinen oppiminen ovat ohjenuorana. Oppimisen arviointi tapahtuu perinteisesti kokeiden avulla, mutta myös työsuorituksia tarkkailemalla. Oppimistehtävä, etätehtävä ja ryhmätentti ovat kokeiden muotoja. Koetehtävä voi olla perinteinen kirjallinen tentti, esseetehtävä, esitelmä tai ongelmanratkaisutehtävä. Ongelmanratkaisutehtävässä korostuu oppijan kyky käyttää annettua materiaalia sekä löytää itsenäisesti tietoa tehtävän suorittamiseen. |
ROOMALAISTEN YHTEENVETO YTO-TUOKIOSTA
YTO:n yhteenveto roomalaisilta
Yhteistoiminnallisena menetelmänä käytimme aivoriiheä ja sovelsimme siinä 6-3-2 –tekniikkaa. Aivoriihen tavoitteena on synnyttää lyhyessä ajassa runsaasti ideoita ja 6-3-2 –menetelmä oli siksi sovelias apuneuvo. Lisää infoa aivoriihestä löytyy koostamastamme esityksestä, joka on luettavissa osoitteessa http://www.iki.fi/karvinen/aivoriihi.html. 6-3-2 –menetelmä pähkinänkuoressa löytyy myös em. webbiosoitteesta.
Oma kokemuksemme aivoriihestä ja 6-3-2 –menetelmän soveltamisesta oli erittäin positiivinen. Omassa keskustelussamme tulivat esiin mm. seuraavat näkökannat:
” Mielestäni onnistuimme tehtävässämme hyvin. Saimme opiskelijat hyvin motivoitua ja he jaksoivat hyvin puristaa paljon ajatuksia itseohjautuvuudesta, vaikka iltapäivä olikin jo pitkällä. Aivoriihi on hyvä tapa saada ihmiset ideoimaan. Aikataulutettu toiminta asettaa “paineita” tuottaa jotakin. Tällä menetelmällä on hyvät kertoimet, joten jos on monta ryhmää, niin materiaalia on todella paljon. Jatkokäsittely pitäisi aloittaa ryhmittämällä ja karsia pois samantapaiset asiat. Jo ennen aivoriiheä on selkeästi selvitettävä mitä ollaan tekemässä (mitä ollaan hakemassa). Aineistosta pitäisi tämän jälkeen löytyä monta ideaa jatkotyöskentelyn pohjaksi. Hyvä menetelmä, jolla saadaaan osallistumaan myös kaikkein hiljaisimmatkin henkilöt. ” Yksi ryhmäläisistämme myös sovelsi oikeassa opetustilanteessa menetelmää käytäntöön YTO-päivän jälkeen saaden hyviä tuloksia.
Tärkeätä on kuitenkin aivoriihen jälkeen analysoida saatuja tuloksia, kuten omassa ryhmän sisäisessä palautekeskustelussakin todettiin: ” Aivoriiheen pitäsi liittää myös suodatusvaihe, jossa ideoiden läjästä veistetään kultaa. Opiskelijat voisivat kerätä näitä ideoita siten, että pienryhmä valitsisi lapuistaan kolme parasta ideaa.”
Palautteiden valossa aivoriihemme onnistui myös osallistujien mielestä. Yksi ryhmän jäsenistä on mm. kouluttanut aiemmin ko. tekniikkaa ja hänen mukaansa asia omaksuttiin poikkeuksellisen hyvin ja siitä oltiin kiinnostuneita. Toinen ryhmistämme keräsi myös numeerisen palautteen, joka tukee tätä:
- Aivoriihimenetelmä on tehokas ratkaisujen löytämiseen 3.6
2. Aivoriihimenetelmä edistää itseohjautuvuuden tehostamista 3.6
3. Aivoriihen toteutus onnistui 4.1
4. Aivoriihen toteutus vastasi odotuksiasi 3.9
5. Itseohjautuvuudesta saatiin menetelmällä kohtuullisesti tietoa 3.9
6. Opin uutta itseohjautuvuudesta 3.1
7. Yhteistoiminnallisuuden tavoite toteutui aivoriihen toteutuksessa 3.9
8. Opin uusia asioita yhteistoiminnallisuudesta 2.9
9. Ryhmämme oppi yhteistoiminnallisuudesta – tiimin kehitys 3.2
10. Yhteistoiminnallisuus ja itseohjautuvuus eivät kuulu yhteen 2.0
Aivoriihestä saatiin osallistujilta kerätyissä palautteissa mm. seuraavia kommentteja:
- aivoriihen teemaksi valittu osuva teema
- ryhmiin jako tehtiin hauskasti
- hyvä ohjeistus
- freesi toteutus
- suukko piristi
- yksi ppt (?) per esitys
- aikaa tarvitaan enemmän kuin tiimeillä oli käytettävissä
- monet menetelmät tuttuja entuudestaan, kuten aivoriihi
- näkemyserot, näkökulmat toivat erilaisia näkemyksiä
Kaiken kaikkiaan YTO-hetki onnistui ryhmämme mielestä hyvin ja aivoriihi sekä 6-3-2 –tekniikka sen toteuttamiseksi toimivat.
Tunteellista tietotekniikkaa.
Verkon avulla opiskeltaessa ja opetettaessa ovat tunteetkin voimakkaasti pelissä. Tätä selvittelee Turun yliopistossa väitöskirjassaan Minna Nummenmaa. Minna Nummenmaa väitteli Turun yliopistossa 28.11.2007. Minna Nummenmaa väitteli Turun yliopistossa 28.11.2007 väitöskirjassa “Emotions in a web-based learning
environment” (Tunteet verkko-opiskeluympäristössä) selvitettiin, miten emootiot eli tunteet vaikuttavat opiskelijoiden toimintaan verkko-opiskeluympäristössä. Tutkimukseen osallistui 266 yliopisto-opiskelijaa, jotka osallistuivat WorkMates
verkko-opiskeluympäristössä järjestetyille kursseille. Tutkimussarjassa osoitettiin, että verkko-opiskelun – erityisesti
verkossa tapahtuvan sosiaalisen vuorovaikutuksen – aikana koetaan monenlaisia tunteita, ja että koetut tunteet ohjaavat ja säätelevät opiskelijoiden toimintaa samaan tapaan kuin kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa koetut tunteet.
Vuorovaikutustilanteissa koetut kielteiset tunteet kuten viha johtavat usein sosiaalisiin konflikteihin, joiden ratkaiseminen on tarpeellista yhteistoiminnan jatkumiselle. Siten ei riitä, että verkkoympäristö suunnitellaan ainoastaan teknisesti toimivaksi, vaan suunnittelussa tulisi huomioida erityisesti myös sosiaaliset tekijät.
Tehokkaamman ja korkeatasoisemman oppimiseen tähtäävän verkkovuorovaikutuksen tukemiseksi on tärkeää selvittää, minkälaisia tunteiden ilmaisukeinoja verkossa voidaan käyttää.
Lue koko uutinen:
http://www.utu.fi/tutkimus/vaitosuutisia/MinnaNummenmaa07.html
Keskusteluja oppimisesta
Ohessa yhteenveto oppimiskeskustelusta työpaikallani:
Oppimisesta puhutaan työorganisaatiossamme käytännössä katsoen joka paikassa: johtoryhmässä, kehittämispäivillä, tiimeissä, moduulisuunnitteluissa, kahvitunneilla, vapaamuotoisissa keskusteluissa – ihan kaikkialla. Hyvä oppiminen ja hyvän oppimisen suunnittelu on lähtökohtana kaikelle toiminnalle. Hyvä oppiminen on jopa äskettäin saamamme laatujärjestelmän perusta ja ylin strategia.
Organisaatiossamme tehdään aktiivisesti opetussuunnitelmatyötä, opetussuunnitelmatyön etenemisestä on kehitetty sekä konsernin- että laitoksenlaajuiset prosessikuvaukset. Opetussuunnitelmaa päivitetään jatkuvasti, suuri uudistustyö tehdään aina viiden vuoden välein. Nykyinen opsimme on uudistettu syksyksi 2006 ja sen uudistamisen tarkoituksena oli kehittää erityisesti opetusmenetelmiä. Voimassa oleva opsimme on rakennettu sosio-konstruktiivisen opetus- ja oppimiskäsityksen teorioiden perustalle. Sosio-konstruktiivisen käsityksen opit näyttävät toteutuvan myös käytännössä – eivät vain opsissa. Periaatteena sekä suunnitelma- että käytännöntyössä on, että itse tekemällä oppii ja motivaatio kasvaa.
Mielestäni oppilaitoksessamme on selkeästi käsitetty, että oppijat ovat erilaisia. Kullakin opiskelijalla on oma paras tapansa oppia. Näin ollen eri opintojaksot on toteutettu eri menetelmillä. Käytössä olevien menetelmien kirjo on suuri, joukossa on mm. perinteiset vuorovaikutteiset luennot, case –menetelmä, PBL, erilaiset verkko-opiskelumenetelmät, projektityöt, perinteiset ryhmätyöt, monialaiset tuotekehitysprojektit, simulaatiot, yritysportfolio, vierailuluennot, yritysvierailut, itsenäisesti suoritettavat opintojaksot, intensiiviopintojaksot jne. Kunkin opintojakson toteutustapa suunnitellaan ydinainesanalyysissä, joka tehdään jokaisesta erillisestä opintojaksosta ja jossa määritellään kurssin oppimistavoitteet, opetusmenetelmät, arviointi, ja arvioidaan myös opintojakson kuormittavuutta sekä opettajan että opiskelijan näkökulmasta. Monimuotoisuutta opiskeluun pyritään tuomaan myös tarjoamalla opiskelijoille sekä päivä- että iltaopetusvaihtoehtoja. Kaiken kaikkiaan erilaisten opetusmenetelmien käytöllä pyritään siihen, että ainakin jollakin opintojaksolla opiskelija pääsisi oppimaan sillä itselleen parhaimmalla ja soveltuvimmalla tavalla. Opetusmenetelmistä pyritään siis tekemään opiskelijalähtöisiä.
Myös työkaluja oppimisen ja opettamisen edistämiseksi on käytössä liuta. Apuna ovat mm. laatujärjestelmä, opinto-opas, äsken mainitsemani ydinainesanalyysi, WinhaWille, OK –resurssienhallintajärjestelmä, Moodle –oppimisalusta, opiskelijapalautteet ja opiskelijakuulemiset, opettajavaihto ja tietysti ”normaalit” puhelimet, sähköpostit ja niin edelleen.
Mielestäni oppilaitokseni ops ja käytännöt vastaavat toisiaan. Sosio-konstruktivismia on todella sovellettu myös käytännössä. Laajalla skaalalla minusta asiat on siis hoidettu hyvin, en voi lähteä käytäntöjä moittimaan. Toki, tietysti jokaisella opettajalla voi olla oma näkemyksenä ja halunsa toteuttaa opetustaan. Voi olla, että keskustelun tulos olisi voinut olla erilainen, jos olisin keskustellut eri ihmisten kanssa? Uskon, että meillä kaikilla on kehittämistä omissa toimissamme – minulla ainakin on. Ehkä kokemus tuo uskallusta soveltaa myös joitakin ”radikaalimpia” opetusmenetelmiä. Yksi asia, mitä ehkä jäin keskustelumme jälkeen kaipaamaan – ja yleisemmälläkin tasolla –, ovat opettajien työssäoppimisjaksot. Mielestäni opettajien tietyin väliajoin toistuvat ”oikeiden töiden tekemisen jaksot” näkyisivät varmasti positiivisella tavalla opettamisessa ja oppimisessa.
Tämä blogimerkintä täydentyy jatkossa muiden tiimiläisteni toimesta.
Terkuin
Minna Kaakkoisesta kulmasta
Tässä Hessun työpaikan juorut
Kouvolan Ammatillisen Aikuiskoulutuskeskuksen kuljettajakoulutus jakautuu monelle eri taholle. Yhtenä ryhmänä on sotilaskuljettajakoulutus, jonka kahvipöydässä keskustelimme opetuksen tasosta, ammatillisen koulutuksen yhdistämistä sotilaskuljettajakoulutukseen sekä siitä, kuinka sotilaat kokevat siviilien antaman opetuksen.
Heitin ilmaan kysymyksen, jossa ehdollistin opetuksen tason. Tein sen koemielessä, koska sillä tavoin sain keskustelun viriämään. Kollegat tarttuivat keskusteluun, jossa oli ajoittain jopa kiivaitakin lauseenvaihtoja. Ylipäänsä opetuksen tasoa arvostettiin, koska työympäristömme on omalla tavallaan haasteellinen. Tämä siinä mielessä, että opetettavina ovat varusmiehet, joille osalle opiskelu autokoulussa on pakon sanelemaa. Tässä törmäämme asenteellisuuteen, joka ei ymmärrettävästikään ole kaikkein helpoimpia asioita opetuksen edistymisen kannalta. Kun käsittelimme aihetta, huomasin, että meillä oli jokaisella oma tapansa alustaa opetus jokaiselle oppilaalle.
Myös asennekasvatukseen oli keinot keksittynä. Erään kollegan sanoja lainaten:” Jos oppi ei muuten mene perille, ajatan sen sellaiseen paikkaan, mistä ei yksinkertaisesti pääse pois kuin takaperin, niin johan oppii peruuttamaan.” Tämä lause oli keskustelun vaiheessa, jossa todettiin, että peruutuksen opettelussakin on usein oppiminen kiinni kaverin asenteista.
Sotilaskuljettajakoulutukseen ollaan yhdistämässä ammattikuljettajakoulutuksesta joitakin osia. Tällä saralla kollegani Jorma Rusanoff (opiskelee myös Haaga-Heliassa) on tehnyt uranuurtajan työtä. Varsinkin auton rakenne ja tekniikka ovat olleet tarkemmassa opetuksessa kuin muualla, missä koulutusta annetaan. Jorma kertoi, että tarkoituksena olisi mahdollistaa jopa sellainen, että kuljettajaoppilaat saisivat mahdollisuuden suorittaa ammattitutkinnon osan suorittaessaan kuljettajakoulutusta. Tämä hanke on tällä hetkellä pilotointivaiheessa, joten siitä en pysty kertomaan enempää.
Kun olen itse kysellyt oppilailtani, kuinka he kokevat sen, että siviilihenkilöt opettavat ja täten myös komentavat heitä, olen saanut melko samantyyppisiä vastauksia. Suurimmalle osalle on opetus siviilin antamana ollut mielekästä, eikä ole suuremmin haitannut, että myös komentaminen on ollut kuviossa mukana. Kun tätä kyselin kollegoiltani, olivat he saaneet samantyyppisiä vastauksia. Vain joidenkin oppilaiden mielestä siviilit eivät kuulu sotilaskoulutukseen. Oma kantani siitä on, että mikään ei ole periaatteessa erilaista, olipa opetettavana siviili tai sotilas. Samat asiat vaaditaan ja opetetaan, vain vaatetus on erilainen. Yhteinen toteamus oli, että kaikkia ei voi miellyttää. On vain mentävä sillä linjalla, että työ on työtä, vain se vaikuttaa.
Koin tämän kahvipöytäkeskustelun antoisaksi tavaksi toteuttaa mielipidekyselyn, koska sellainenhan tämä oli. En siinä vaiheessa, kun viritin keskustelun, kertonut, että tämä kuuluu opiskeluuni. Mutta tämän keskustelun jälkeen kerroin, että kaikkea mitä olette kertoneet, voidaan käyttää todisteina teitä vastaan. Minua ei nyljetty elävältä, vaan todettiin, että asioista on hyvä keskustella, koska silloin saadaan usein myös jonkinlaisia linjanvetoja tehdyksi.
02.12.07 (Päivitys 6.12)
Heikki, Kaakonkulmalaisii…
TYÖPAIKKAKESKUSTELUT OPPIMISESTA / ARI VAARA
Osakseni koitui oppmiskeskustelujen käynti työpaikallani UPM:n Kuusanniemen käynnissäpito-osastolla. Myös paperiteollisuudessa oppiminen työpaikalla on tärjeä tapahtuma. Työyhteisössä oppiminen tapahtuu työpaikan järjestämien sisäisten ja ulkoisten kurssien kautta. Tehokkaimmiksi koetut kurssit ovat yhtiön sisällä järjestettävät kurssit, joissa myös palaute pystytään hyödyntämään parhaiten. Sisäiset kurssit pystytään kohdentamaan parhaiten ydinosaamisen hallintaan, muiden kohteiden jäädessä ulkopuolisen työvoiman osaamiseksi. Esimerkkinä voidaan mainita paperikoneen hoitajan ammattinimike, johon päästään n. 10 vuoden työssäoppimisen kautta. Tähän mennessä yksilö on oppinut yhtiön vaateet kurssituksen ja vanhemman osaajan avustuksella hitaasti mutta varmasti. Tällaisessa tapauksessa osaaminen käsittää itse paperintekoprosessin lisäksi, työsuojelun, yhtiön ohjeiden ja normien osaamisen sekä laatujärjestelmien hallinnan ja yhteistyön käynnissäpito-osaston kanssa.
Oppiminen on aina henkilökohtainen ominaisuus. Siksi vain osaavimmat voivat kehittyä varsinaisiksi ammattilaisiksi työelämässä. Em. asiat koskevat yhtä hyvin käynnissäpidon kuin tuotannon työntekijöitä. Toimihenkilö- ja työntekijäpuolen intressit ovat samat. Osaamisella pystytään nostamaan palkkaa ja saavutettavia muita etuja. Jotta oppiminen olisi tehokasta, kuuluu siihen monia asioita, jotka unodetaan usein. Yleisperiaatteena tavoitteiden saavuttamiseksi mainitaan oman kunnon ylläpito, henkisen tasapainon ylläpito sekä hyvät ihmissuhdetaidot. Em. asioilla voidaan saavuttaa oman uran parempi kehittyminen ja huipputaidon saavuttaminen.
Oppimista suunnitellaan kehityskeskusteluilla esimiehen ja alaisen välillä. Alaisen oma aktiivisuus on hyvin tärkeä asia tässä yhteydessä. Budjetoidut kurssisuunnitelmat motivoivat omalta osaltaan yksilöä. Kuten todettiin työpaikan järjestämät omat kurssit ovat kaikkein tehokkaimpia. Tästä voidaan mainita esimerkkinä tietojärjestelmäkoulutus omilla sisäisillä kursseilla käyttäen hyväksi simulointiohjelmia ja ottamalla mukaan käytännön esimerkkejä.
Edelläesitetyt asiat tulivat esille kahvipöytä- ym. keskusteluissa. Kun niitä verrataan esittelemääni kirjallisuuteen voidaan todeta oppimiskäytäntöjen noudattavan varsin pitkälle siinä esitettyjä asioita. Toinen vertailukohta on yhtiön käyttämä strategia, jolloin noudatetaan pakollisia laatujärjestelmiä sekä teollisuuden rakennemuutosta, josta esimerkkinä voidaan mainita ydinosaaminen. Keskittyminen ydinosaamiseen vähentää yhtiön kiinteitä kustannuksia ja on tehokas asia, jolloin ulkopuolisen yrityksen osaaminen kilpailutetaan. Oppiminen kehittyy rakennemuutosten ja teollisuuden yleisten tapojen mukaisesti, jonka mukana on pysyttävä.
01.12.2007
Ari Vaara
Moodlea muualla
Olin eilen (ma 27.11.2007) Virtuaaliylipiston järjestämässä Moodle käyttäjäringin tilaisuudessa Yliopistolla. Päivän tavoitteena oli jakaa kokemuksia ja keskustella Moodlen käytöstä ja ylläpidosta, sekä tavata muita Moodlen käyttäjiä, tukihenkilöitä ja ylläpitäjiä. Aiheina oli Moodlen käytöönottoprosessi Helsingin yliopistossa, Kokemuksia Moodlen ylläpidosta, integroinnista opiskelijatietojärjestelmään ja sähköisen tentin toteuttamisesta Tampereen yliopistossa, kokemuksia Moodlen versiosta 1.8 Tampereen ammattikorkeakoulussa ja keskustelua siitä, voitaisiinko suomalaisissa korkeakouluissa hyödyntää samoja Moodle-versioita ja –käyttöönottotapoja.
Moodlen käyttöönotossa tuntuu olevan isojakin ongelmia, jotka kuitenkin on ratkaistavissa. Moodle on ainoa alusta Tampereen yliopistossa ja Helsingissä se on otettu nyt käyttöön rinnan Blackboardin CE 6 kanssa. Tampereella ja Helsingissä on käytössä versio 1.65 ja esim Jyväskylässä ja Kuopiossa versio 1.85, joka on huomattavasti erilainen. Tampere ja Helsinki tuntuvat olevan innottomia päivittämään versioita, jos vanha toimii. Samantapaisia ongelmia rikkoutumisen suhteen on, kuin on ollut meillä HH:ssakin. Tilaisuudessa oli myös mukana Päivi Karvanen, joten saimme varmaan apua.
Näkökulma alustojen suhteen on melko tekninen. Tietotekniikka- ja opetusteknologiaosastot ovat määräävässä asemassa. Moodlen toiminnoista on karsittu pois Helsingissä ja Tampereella wikit ja kalenterit ja muut ”ylimääräiset” moduulit ja uusien versioiden lisämoduuleita harmitellaan. Moodle on pääosin suunnattu massakurssien pitämiseen ja kirjatenttien suorittamiseen. Tämä ohjaa opetusta ja opiskelua yliopistossa. Toki yliopistoilla on omia wikejä ja uutisalueita, joita on mahdollista käyttää. Kuopio ja Jyväskylä ovat hieman eri linjoilla Moodlen käyttötapojen suhteen.
Tämän vuoksi kysymys siitä, voitaisiinko suomalaisissa korkeakouluissa hyödyntää samoja Moodle-versioita ja – käyttöönottotapoja on merkittävä. Toisaalta asennukset, päivitykset ja ylläpito olisi varmaan helpompaa, mutta ohjataanko samalla sellaisiin pedagogisiin ratkaisuihin, joissa opiskelu ainakin alkuvaiheessa tapahtuu massaluentojen ja kirjatenttien kautta.
Team Ahma LC
Learning Cafe
Opitaan yhdessä – jaetaan ideat
Tervetuloa kahvilaan, jossa ollaan vieraanvaraisia ja avoimia. Tieto ja viisaus, jota tarvitsemme ovat läsnä täällä ja kaikkien käytettävissä. Tarkoituksena on jatkaa toisten ideoita, luodaan uutta tietoa ja kyseenalaistetaan itsestäänselvyyksiä rakentavassa hengessä.
Toimintatapa.
Ensimmäisellä kierroksella mennään siihen pöytään, jossa on sama kuva kuin minkä on saatu ovella. Sen jälkeen tutustutaan pöydällä oleviin kysymyksiin. Tarkoituksena on, että yksi kerrallaan puhuu ja kirjoittaa samalla ajatustaan ylös pöytäliinaan muiden kuunnellessa. Aikaa kierrokselle 6 minuuttia.
Toimintatapa jatkuu n.6 minuutin jälkeen vaihdolla. Yksi henkilö jää pöytään, jotta voi siirtää jo olemassa olevan tiedon uusille pöytiin tulijoilla. Teemme tämän jälkeen vielä kaksi vaihtoa. Kolmannen ideointikierroksen jälkeen kukin ryhmä esittää pöytäliinaan kerätyt ideat koko ryhmälle. Yleensä Ryhmän isäntä kertoo tuotokset. Esitys kestää 4 minuuttia / ryhmä. Tämän jälkeen palautekeskustelu 6 minuuttia.
Meidän päiväin aihe oli menusuunnittelu
Teimme menusuunnittelusta seuraavat kysymykset pöytiin. Ja lopuksi keräsimme pöytäliinat pois, josta saimme seuraavat vastaukset.
Miten ajankohta vaikuttaa menusuunnitteluun?
- Menusuunnittelussa on otettava huomioon myös vuoden- ja vuorokauden ajankohta. Vuodenaika vaikuttaa oleellisesti hankittavien raaka-aineiden saatavuuteen, tuoreuteen ja hintaan.
- Keväällä esim. parsa, syksyllä sienet, marjat ja riista
- Menu suunniteluun vaikuttaa myös mitä ruokaa valmistetaan. lounas, illallinen vai juhla-ateria
- Myös juhlien vaikutus kannattaa tässä kohtaa huomioida (joulu, pääsiäinen, yms.)
Mistä menusuunnittelu alkaa eli mikä määrää suunnittelua eniten?
- Aluksi laadimme alustavan menuehdotelman kustannuslaskelmineen. Laskelmat osoittivat, että karkeasti budjetoitu annoshinta mahdollistaa vain tietynlaisen menukokonaisuuden. Tämän pohjalta voimme alkaa suunnittelemaan realistisempia vaihtoehtoja, jotka voidaan toteuttaa resurssit huomioiden laadullisesti, turvallisesti sekä kannattavasti.
- Menusuunnitelmien lisäksi on suunniteltava menun toteutuksesta sekä henkilöstötarpeesta ja toimenkuvista. on myös kartoitettava mahdolliset riskit.
- Menusuunnitteluun vaikuttaa eniten asiakas ja hänen käytössä olevat rahat! Siitä kaikki lähtee. Tilaisuuden luonne määrää myös paljon, millaista menua suunnitellaan tarjottavaksi. Ystäväpiirissä asiaan vaikuttaa tiedot mahdollisista allergioista/mieltymyksistä.
Miten asiakkaiden määrä vaikuttaa menusuunnitteluun?
- Asiakkaiden määrä vaikuttaa kokonaiskustannuksiin ja työn ajoittamiseen.
- Erikulttuurit ja uskonnot on otettava huomioon myös.
- Asiakkaiden määrä vaikuttaa siten, että ensin tulee miettiä talon resurssit toteutukseen. Pystymmekö tarjoamaan lautasilta vai buffasta vai vadeilta? Määrä vaikuttaa usein myös siihen, että millaista ruokaa on taloudellisesti järkevää toteuttaa tietylle asiakasmäärälle.
Miten käytettävissä olevat resurssit vaikuttavat menusuunnitteluun?
- Menun suunnittelussa on tunnettava omat myyntiartikkelit ja tiedostaa eri vaihtoehtojen katetuotot. Kannattavan liiketoiminnan perusperiaatteena on se, että kustannuslaskennassa huomioidaan kaikki kustannuksia aiheuttavat todelliset tekijät.
- Suunnittelussa on syytä panostaa edullisiin ja selkeisiin, helposti käsiteltäviin sekä myös jatkohyödynnettäviin raaka-aineisiin, jolloin taloudellista tappiota tulee mahdollisimman vähän. Kaikessa suunnittelutyössä on huomioitava tiedossamme olevat kustannustekijät sekä toimeksiantajamme kanssa sovitun kateprosenttitavoitteen. Kustannustekijöinä on huomioitava ensisijaisesti raaka-aineet ja palkat.
- Puhut tuossa yllä enemmänkin taloudellisista asioista, et niinkään omista resursseista! Suunnittelun lähtökohtia on se, että meidän tulee tietää oman paikkamme resurssit eli henkilökunnan ammattitaito, käytettävissä olevat laitteet, tilat yms. On turha yrittää sellaista, mitä ei osata tai voida toteuttaa
Miten paikka vaikuttaa menusuunnitteluun?
- Miljöö vaikuttaa ruokalistan suhteen. jos on merihenkinen paikka niin pitäisi olla mereneläviä. jos taas erämaja niin riista keskeistä.
- Ulkoilmapaikka? kotona tarjottava? liikeidea! paikan antamat resurssit yms
Miten suunniteltu tarjoilutapa vaikuttaa menusuunnitteluun?
- Menusuunnittelussa otetaan huomioon ensisijaisesti asiakkaan toiveet, henkilömäärä, tilaisuuden luonne ja ajankohta sekä ateriakustannukset. Näiden lisäksi otetaan huomioon myös toimintaympäristö. Nykyisin juhlien ja tapahtumien taustalla olevat teemat sekä yksilölliset toiveet tuovat omia elementtejä menusuunnitteluun.
- Menusuunnittelu ei enää keskity pelkästään ruokakokonaisuuteen, vaan tarjoilun ohella otetaan huomioon somisteiden yhteensopivuus sekä tunnelmaa luovina tekijöinä värit, valot ja musiikki.
- Tarjoilutapa vaikuttaa siten, että meidän tulee miettiä, mitä me pystymme toteuttamaan esim. lautasilta tai vadeilta?
- Onko järkevää sittenkin laittaa ruoka tarjolle buffaan? tässä tulee luonnollisestikin mukaan resurssit.
- On myös mietittävä sitä, että millainen ruoka säilyy hyvänä esim. lämpöhauteessa.(esim. pastaruoat eivät säily hyvinä ja laadukkaina)
Miten ruokamuoti eli trendit vaikuttaa menusuunnitteluun?
- trendit vaikuttavat hyvinkin paljon: jonain aikana tietyt asiat ovat vain yksinkertaisesti in!
- Tällä hetkellä esim. kaikenlaiset vaahdot ovat in ravintoloissa. Samoin kastikkeiden tulee olla ohuita, holopaisia työnnetään tänä päivänä joka paikkaan.
- Yhteen aikaan herneenversoja tungettiin jokaiseen annokseen, mutta nyt ne ovat out! jne.
Miten uskonnot vaikuttavat menusuunnitteluun?
- On tiedettävä uskonnosta riippuvat ruokakulttuurit. islamistit eivät voi syödä sianlihaa. jne.
Tärkeää Learning Cafe- toteutuksessa on loppukeskustelu eli tulosten purkaminen. Opettajan tulee toimia jämäkästi ja ennen kaikkea kiinnittää huomio siihen, että ryhmien vastaukset käydään perusteellisesti läpi. Näin mahdollisesti väärä tieto voidaan korjata.
Itse toteutuksessa oli hienoa huomata, että kaikki osallistujat vaikuttivat olevan aidosti kiinnostuneita asiasta ja sitä kautta myös toteuttajat saivat itselleen lisää tietoa ja oivalluksia. Näin tilaisuudesta muodostui mielestämme mitä parhain oppimistilaisuus kaikille osapuolille. Ajan puutteen vuoksi emme voineet käydä pöytäliinoja perusteellisemmin läpi. Mielestämme hyvä tapa voisi olla kaikkien liinojen kiinnittäminen seinälle ja sitä kautta käydä vastauksia tarkemmin läpi.
Mielestämme LC sujui erittäin hienosti alun takeltelujen ja aikataulujen jälkeen loistavasti. Varmasti Kaikille tuli selväksi LC tyyli ja kuinka se toimii ja toteutetaan.
LC oli siis menestys. Näki, että niiden ideointiin oli todella panostettu viimeisiä yksityiskohtia myöten.
Linkit pöytäliinoihin.
Mitä mistään tulisi ilman viimetinkaa!
Jokunen päivä sitten pyysin vespailijoita kurvaamaan tätä kautta ennen maanantain lähijaksoa. Ja toden totta, sivupaneelin ExtremeTrackerin mukaan 31 toivorikasta kävi täällä pilkkimässä perjantaina ja tänäänkin 16 kävijää on piipahtanut, turhaan.
Tyhjän pilkkiminen on turhauttavaa, tiedetään! Ihan yhtä turhauttavaa toisinkin päin: edelleen muutama kesäkuussa perustettu blogi kolisee autiuttaan. Vielä vain odotan, että karhuni tehoaisi ja ne, jotka eivät vielä ole lainkaan blogia perustaneet, terästäytyisivät. Nyt vielä viime tingassa ehtisi. Kohta on jo myöhäistä!
Joku lähestyi minua meilitse ja kyseli, mitä huomiseksi oikeastaan oli läksynä. No eipä mitään erityistä. Ihan tyytyväisenä aikaansaannoksiinsa voi tulla paikalle, jos seuraavat jutut on tehtynä:
- olet perustanut blogin ja ilmoittanut minulle sen osoitteen
- olet viilannut blogin asetukset ohjeiden mukaisiksi (koskee etenkin kommentoinnin sallimista)
- olet lukenut opintojakson 3.2.1 kirjallisuuden
- olet luetun kirjallisuuden ja oman itsetutkiskelun pohjalta kirjoittanut blogiin oppimistehtävän A kohdat 1 – 5 , mieluummin useana lyhyenä postauksena kuin yhtenä jättivuodatuksena
- olet lukenut vähintään oman tiimisi blogikirjoittelua
- olet aloittanut kommentoinnin
- olet lähettänyt ohjaajallesi oppimistehtävän A kohdan 6
- olet luonut tunnukset HOPS-lomakkeelle (ja vaihtanut ne, jos ensimmäisellä kerralla tuli luoduksi virheellisten ohjeiden seurauksena vääränlaiset)
- olet kirjautunut Moodleen (viimeisin tilasto klo 21:30 kertoo, että lukema on 24/32)
Jos olet edellisten lisäksi:
- luonut itsellesi tunnukset Google Readeriin ja importannut sinne kesäkuussa meilaamani OPML-tiedoston
- perehtynyt linkkaamiseen Edublogsin editorilla
- onnistunut liittämään kirjoittuksiisi kuvia ja muotoilemaan kirjoituksiasi (esim. fontin koko ja väri, taustan väri, luettelomerkit…)
olet jo selvästi ottanut haltuun blogaamisen perusteet a la Vespa ja olet valmis valloittamaan uusia alueita, joista puhutaan maanantaina ja tiistaina! Näkemisiin!
