Mitä mistään tulisi ilman viimetinkaa!




Jokunen päivä sitten pyysin vespailijoita kurvaamaan tätä kautta ennen maanantain lähijaksoa. Ja toden totta, sivupaneelin ExtremeTrackerin mukaan 31 toivorikasta kävi täällä pilkkimässä perjantaina ja tänäänkin 16 kävijää on piipahtanut, turhaan.

Tyhjän pilkkiminen on turhauttavaa, tiedetään! Ihan yhtä turhauttavaa toisinkin päin: edelleen muutama kesäkuussa perustettu blogi kolisee autiuttaan. Vielä vain odotan, että karhuni tehoaisi ja ne, jotka eivät vielä ole lainkaan blogia perustaneet, terästäytyisivät. Nyt vielä viime tingassa ehtisi. Kohta on jo myöhäistä!

Joku lähestyi minua meilitse ja kyseli, mitä huomiseksi oikeastaan oli läksynä. No eipä mitään erityistä. Ihan tyytyväisenä aikaansaannoksiinsa voi tulla paikalle, jos seuraavat jutut on tehtynä:

Jos olet edellisten lisäksi:

olet jo selvästi ottanut haltuun blogaamisen perusteet a la Vespa ja olet valmis valloittamaan uusia alueita, joista puhutaan maanantaina ja tiistaina! Näkemisiin!

26.08.2007. Irmeli, opiskeluohje.

Create a free edublog to get your own comment avatar (and more!)

10 Responses to “Mitä mistään tulisi ilman viimetinkaa!”

  1.   olkihattu Says:

    No joo Irmeli. Yritin tehdä itselleni listaa listaamistasi asioista. En päässyt yhtä täydelliseen tulokseen ja huomaan, että on jäänyt muutama läksy tekemättä. Mutta yritetään nyt viime tingassa vähän parantaa tilannetta.

  2.   irmeli Says:

    Ei ollut tarkoitus heristellä sormea, vaan laulaa ylistystä viimetingan autuudelle ja ihmeitä aikaansaavalle voimalle!

    t. nimimerkki Viimetingan tyyppi minäkin

  3.   sartano07 Says:

    Testaan voiko tähän kommenttikenttään liittää html-koodia. – kommentin voi minun puolesta ottaa pois.

  4.   perttu Says:

    Samoin minäkin yritän viimetingassa vääntää tännekkin, vaikka perustin keskusteluryhmän GOOGLEENKIN jo kesällä, mutta hiljasta on!!!

    Koitanpa sitten tännekkin vastauksiani, kun ei ne tunnu kimppaan menevän?!

  5.   perttu Says:

    JIPPII täällähän tämä toimii! Laitanpa omia erityisopettaja juttuja tänne! Kirjottelen nytkin kehittämishanketta ja töihin laatukansiota!

  6.   irmeli Says:

    Tervetuloa Perttu!
    Viimetinka näköjän tosiaan tepsii sinullakin! Täällä Vespan kommenteissa voit kommentoida vespailua, mutta käytä varsinaisiin erityisopettajan valinnaisiin opintoihin liittyen omaa blogiasi. Lähdenkin tästä sinne listaamaan sinulle tulevia tehtäviä!

    terkuin
    Irmeli

  7.   erityisope Says:

    Kävin tänään laittamassa oman erityisopetus.edublogs.org blogini asetukset kuntoon, kun nyt voin nauttia siitä että keskustelu todellakin toimii!!!

    Laittelen sinne matskua pikimmiten!!!

  8.   Dull Don Says:

    Tuosta viimetipassa hoitamisesta olen ottanut oppia sen verran, että kun itse asetan opiskelijolle “parasta ennen” päiväyksiä esim. harjoitustyön palauttamiseksi, annan työn tekemiseen aikaa vain kohtuullisesti, en ylenpalttisesti.

    Ainakin kurssin alussa on syytä pitää ekalle tehtävälle tiukka aikataulu. Kun jengi saa ekan tehtävän tehtyä ajallaan, ne on jo jollain tavoin sitoutuneet tiukemmin kurssiin. Ja sitten ne tekevät melko varmasti loputkin tehtävät ajallaan.

  9.   Irmeli Says:

    Don,juu, otetaan opiksi! Vespan syksyn tehtävien palautusrumbaa voisi miettiä ensi vuonna tiukempaan, mutta palkitsevampaan suuntaan. Puolusteluksi sanon, että täältä katsottuna hirvittää se työruuhka, joka kasviksia ammattipedagogisten opintojen rinnalla vääntävillä on. Siksi jätimme väljyyttä päättää tiimien sisällä tietyn liukuman puitteissa, millä aikataululla tiimit itse katsovat voivansa edetä.

    Siinä vain kävi, niin, että jäi se pahuksen TOPS-käsite avaamatta! Eli tiimit eivät tienneet, että täällä päässä luultiin teidän lyövän lukkoon tiimikohtaiset ja toteutustavat liukumien sisään.

    Koekaniinien osa on kova!

  10.   pesa Says:

    NO NIIN!

    Nyt olen “tehoryssäyksen” ottanu ja saanut omaan erityisopetus.edublogs.org blogiini paljon uutta asiaa kommentoitavaksi, käyvä hurrauttakaapa VESPALLA sinne kommentoimaan, niin saadaan vähän keskusteluakin aikaiseksi, KIITOS

    Jos vaikka olisin kohta ERITYISOPETTAJAN tittelin ansainnu??? Tai sitten minusta on tullut ERITYISOPPILAS???

Don't be shy, leave a comment...

*
To prove you're a person (not a spam script), type the security word shown in the picture.
Anti-Spam Image